Sofin tarina

 

Minun äitini, Sofi

Minä itse olen Lippe-Lupiini ja minun hieno äitini on Sofi, tarkemmin Emma-Kaarinan Säpinä-Sofia. Minun äitini on suuri ja kaunis ja ihana äiti. Sillä on ollut kahdet lapset eri isien kanssa. Minun isäni on tumma, ulkomaalainen – ainakin melkein.

Äiti syntyi samassa kennelissä kuin minäkin, mutta se ei asu siellä, niin kuin en minäkään.

Minun äidilläni on vain yksi sisko ja veli. Äidin sisko Sanni, eli tätini, asuu siinä kennelissä edelleen. Kennelin Marjo-emäntä sanoo, että tädilläni oli pentuna parempi häntä kuin äidillä. En usko.

Kun äiti oli ihan pieni, niin kuin minä, se muutti pois kotoa perheeseen, joka rakasti sitä kovasti. Sitten sen perheen asiat meni ihan sekaisin ja äiti muutti sieltä pois. Vielä aika pikkuisena se sai kuitenkin muuttaa oman isänsä luokse kotiin, jossa äiti sai oppia huisin paljon asioita. Äidistä piti tulla huippu kilpakoira – vaan ei siitä tullutkaan. Äiti oli jo tosi iso tyttö, kun se muutti pääkaupunkiin uuteen kotiin. Ennen vanhaan siellä pääkaupunkikodissa oli myös vanha rottisuros, nyt äidin kanssa asuu sen oma poika, minun velipuoleni sekä lisäksi vielä toinen tyttörotikka. He kaikki asuvat Anttilassa lähellä Porvoota.

Minun äitini on tosi sankari, oikea selviytyjä. Kolme kotia sillä on ollut kennelkodin lisäksi ja silti sen pää on ihan kunnossa. Kaikissa kodeissa äidin on kyllä ollut hyvä olla, varsinkin Maarit-emännän luona asiat ovat tosi hyvin. Siellä äiti asuu mielellään oma poika ja tyttökaveri seuranaan. Sen minun velipuolen syntymä oli tosi rankka kokemus äidille. Oli niitä pentuja enemmänkin ja henkiin jäi monta lapsukaista, mutta silti uusi raskaus, kun se alkoi odottaa minua ja sisariani, oli aika jännää aikaa. Hyvin kaikki kuitenkin meni. Minä ja sisarukseni synnyimme helposti maailmaan syyskuussa 2008. Nyt tätä kirjoittaessa minä, Lippe, olen ihan nuori ja asun kaukana idässä, omassa kodissani ja minullakin on rottiskaveri.

Muistan äitini suurena, lämpimänä ja rakastavana. Äiti neuvoi aina meitä lapsia suhtautumaan asioihin ihan rauhallisesti. Ei kannata hermoilla turhaan, asiat pitää kohdata reippaasti ja katsoa sitten, mitä tapahtuu. Minä luulen, että sen neuvon äiti antoi meille lapsille ihan omasta elämänkokemuksestaan lähtien.

Sofin tyttö, Lippe